Aholan tarina

Ahola on kansalliskirjailija Juhani Ahon (1861–1921) ja taidemaalari Venny Soldan-Brofeldtin (1863–1945) entinen taiteilijakoti ja Tuusulanjärven taiteilijayhteisön syntypaikka. Perhe vuokrasi alkujaan Vårbackana tunnetun huvilan Järvenpään kartanolta ja asui siinä vuosina 1897–1911.

Miten kaikki alkoi?

Juhani Aho ja Venny Soldan-Brofeldt muuttivat Tuusulaan vuonna 1897 Hausjärveltä. Uusi asumus sijaitsi lähempänä Helsinkiä. Läheiseltä Järvenpään asemalta junayhteys Helsinkiin oli noin 50 minuutin mittainen. Talo oli Träskendan kartanon mailla sijainnut Vårbackan huvila. Venny oli käynyt katsomassa paikkaa kauniina toukokuun iltana ja ihastunut sen luonnonläheisyyteen, lehteviin riippakoivuihin sekä sijaintiin Tuusulanjärven tuntumassa. Muuttopäivänä marraskuussa koko matkan satoi rakeita ja jäätynyt koiranraato rusentui kärrynpyörän alle kuin huonona enteenä. 

Pian talo kuitenkin saatiin kodikkaaseen kuntoon. Luminen talvi haittasi sekä poispääsyä että vierailijoiden tuloa, ja Ahot saivat rauhassa kotiutua uudisasumukseensa. Tämänkin asunnon Ahot vuokrasivat, sillä vapaina taitelijasieluina – boheemeina – he eivät halunneet omistaa mitään, joka olisi sitonut heidät yhteen paikkaan. Talo ja piha puutarhoineen muistutti Ahojen mielestä Topeliuksen Välskärin kertomusten Koivuniemeä. Niinpä he aluksi nimittivätkin paikka Mainiemeksi. Nimi vaihtui pian Aholaksi Juhanin sukunimen mukaan.

Miltä Aholassa näytti Ahojen aikaan?

Ahola oli tuolloin matala ja pitkänomainen yksikerroksinen rakennus. Taloa laajennettiin kahdella huoneella ja korjattiin talviasuttavaan kuntoon. Länsipuolen viihtyisältä kahvikuistilta päästiin isoon saliin. Talon yläkerrassa oli kaksi ullakkokamaria. Piharakennuksessa oli sauna sekä rannassa kesäsauna. Pihassa oli myös oikukkaan Pekka Pegasus -hevosen talli, jossa myös muutama sika ja kanat pitivät majaa.

Juhani otti työhuoneekseen etelän puoleisen kulmahuoneen, jonka viereinen vierashuone toimi myöhemmin hänen makuuhuoneenaan. Näin Juhanille jäi oma työlle ja levolle varattu alueensa. Työhuoneen toinen pöytä oli varattu Juhanin omille kaunokirjallisille töille ja toinen käännöstehtäville, joista huomattava osa valmistuikin juuri Aholan aikoina. Ikkunoista avautuivat näkymät puutarhaan ja Tuusulanjärvelle. Saattoipa Jussi puikahtaa ikkunasta uloskin rauhoittumaan seuraelämän käydessä liialliseksi, tai vaikkapa yölliselle vierailulle Ristinummelle Tilly-kälynsä luokse.

Vennyn ateljeesta kodin sydän

Vuonna 1902 rakennettuun lisäsiipeen tuli Vennyn ateljee sekä uusi keittiö. Ateljeehen sijoitettiin kangaspuut ja piirustuspulpetti sekä muut maalaustelineet ja -tarvikkeet. Yhteen nurkkaan muurattiin Vennyn suunnittelema iso pohjalaismallinen avotakka ja leivinuuni, toisessa oli Vennyn ryijyillä verhottu juttunurkka. Lopulta Venny siirsi siipeen sänkynsäkin.

Ateljeesiivestä tuli kodin keskipiste. Talvi-iltoina tuli paloi suuressa takassa, Juhani luki Vennylle kirjoituksiaan, lapset leikkivät ja askartelivat pulpetin ja höyläpenkin ääressä. Usein leikeissä olivat mukana myös Sibeliusten, muiden naapurien ja sisar Tillyn lastenkodin lapset. Sibeliusten tyttäret kävivät Aholan salissa myös harjoittelemassa soittoa Vennyn tähän tarkoitukseen hankkimalla pianolla, koska Jean tarvitsi ehdotonta hiljaisuutta sävellystyöhönsä.

Ateljeessa toimi myös huoneteatteri; näyttämö, esirippu ja ramppivalot. Yleisö istui sananmukaisesti permannolla eli lattialla. Venny oli lavastaja, maskeeraaja ja ohjaaja. Näyttelijöinä olivat pojat Heikki, Antti ja Nisse sekä naapureiden lapset. Vennyn teatterista myös Sibeliusten näyttelijätytär Ruth Snellman sai innostuksensa teatterialalle. Aholan ateljeessaan Venny teki monia tärkeimpiä maalauksiaan kuten Pariisin maailmannäyttelyssä 1900 palkitut teokset.

Seuraelämää ja taloushuolia

Taiteilijanaapurit kävivät Aholassa usein ja pitkämatkalaiset vieraat viipyivät usein päiväkausia. Taiteesta, yhteiskunnasta, politiikasta ja elämänmenosta keskusteltiin ja suomalaisuusaatetta edistettiin, seurusteltiin ja juhlittiin. Vierailijajoukko oli kuuluisa ja kirjava koostuen aikansa tärkeimmistä vaikuttajista ja taiteilijapersoonista, myös ulkomaisista.

Vennyn työtilasta ja Aholasta kehittyi seuraelämän keskus jopa siinä määrin, että Vennyn oma taiteellinen tuotteliaisuus häiriintyi. Hän koki usein olevansa enneminkin kestikievarin emäntä kuin taiteilija. Suuren ja rasittavan talouden ylläpito aiheutti rahahuolia. Juhani työskenteli eri yhdistyksissä Helsingissä, Kansallisteatterin johtokunnassa sekä Raamatun käännöskomiteassa. Lasten koulutus kodin ulkopuolella alkoi tulla ajankohtaiseksi. Niinpä Ahot muuttivat Helsinkiin vuonna 1911. Vennyn ateljeesiipi purettiin vuokrasopimuksen päätyttyä.

Harrastusta ja aatteita

Juhani ja Venny halusivat usein samaistua pikemminkin kansanihmisiin kuin yläluokkaan ja säätyihin. He matkustivat junalla kolmannessa luokassa tavatakseen mielenkiintoisia ja kuvauksellisia ihmistyyppejä ja saivat näistä samalla aiheita tarinoihin ja maalauksiin. Ahot olivat myös ensimmäisiä suomalaisia, joihin tarttui polkupyöräilyinnostus. Juhani teki ensimmäisen polkupyöräretken jo vuonna 1897 Kölnistä Pariisiin ja myöhemmin Vennyn kanssa polkupyörä-junamatkan niinikään Pariisiin keväällä 1899. Matkojen aikana oli helppo havainnoida paikallista elämänmenoa ja miljöitä, mistä myöskin sai aineksia taiteelliseen tuotantoon.

Venny erityisesti oli kiinnostunut englantilaisesta Arts & Crafts -suuntauksesta, jota Saksassa ja Pohjoismaissa myöhemmin kutsuttiin Jugendiksi sekä Ranskassa nimityksellä Art nouveau. Siinä pyrittiin irrottautumaan sekä teollisesta että toisaalta 1800-luvulle ominaisesta viktoriaanisen raskaasta ja koristeellisesta tyylistä.

Suuntaus korosti yksinkertaisuutta, huokeutta, kauneutta, käytännöllisyyttä ja luonnonläheisyyttä. Itse tekeminen ja käsityöläisyys olivat arvossa. Missään ei saanut olla turhamaisuutta eikä tarpeettomia kustannuksia. Tästä huolimatta asumusten ja sisustuksien täytyi olla jollain tavoin tyylikkäitä. Tiettyä muotokielen ankaruuttakin lievennettiin luonnonläheisillä väreillä ja ornamentiikalla.

Taide- ja estetiikkakäsityksen rinnalla kulki aatteena vitalismi. Siihen kuului luonnonläheisyys myös esimerkiksi lastenkasvatuksessa, mikä ilmeni lasten vapaudessa olla luonnonlapsia, ja naturalistisesti mm. alastomuuden terveysvaikutustenkin korostamisena. Tämä näkyy erityisesti Toskan kesänviettojen aikana syntyneissä maalauksissa.

Tuusulanjärven taiteilijayhteisön perintö

Aholasta sai alkunsa koko Tuusulanjärven taideyhteisö, Suomen taiteen kultakauden merkittävin taiteilijoiden keskittymä, johon kuuluivat Aholan lisäksi Eero Järnefeltin Suviranta 1901, Pekka Halosen Halosenniemi 1902 sekä Sibeliuksen Ainola 1904. Niin ikään Rantatien tuntumassa lähempänä Tuusulan kirkkoa sijaitsee J.H. Erkon Aleksi Kiven kuolinmökin viereen rakentama Erkkola-huvila. Ainolaa lähellä on myös vuorineuvos Karl Alfred Paloheimon tila Kallio-Kuninkala, joka nykyisin toimii Sibelius-Akatemian koulutus- ja konserttitilana.

Tämä Suomen taiteen kultakauden huomattavin yhteensulautuma kerää edelleen ihmisiä, matkailijoita sekä kultuurinarvostajia ja -tutkijoita ulkomaita myöten Tuusulanjärven rannoille kokemaan tuota samaa maisemaa ja aistimaan tunnelmaa, johon suomalaisen taiteen pioneerit aikanaan ihastuivat ja joka innoitti heitä parhaimpiin teoksiinsa Suomen syntyhetkinä.