Juhani Aho

Kuka oli Aholan isäntä, Juhani Aho, jota tituleerataan ensimmäiseksi suomenkielellä kirjoittaneeksi ammattikirjailijaksi, mutta joka piti itseään ennen kaikkea kalamiehenä ja keskittyi kesät kalastamiseen, ei kirjoittamiseen.

Juhani ahkeroi Aholassa

Juhani Aho oli ensimmäinen suomenkielinen ammattikirjailija. Aholan vuodet osuivat kiihkeään aikaan Suomen kansakunnan ja oman valtion idean synnyssä. Juhanin ja Vennyn ammatillisen kehittymisen ja karriäärin luomisen ja myös perhe-elämän osalta vuodet olivat olennaisia ja tapahtumatäyteisiä.

Aho oli kirjailijana ja kirjoittajana erittäin tuottelias.  Ahon Koottujen teoksien sivumäärä on miltei 7000. 1961 julkaistussa N.P. Virtasen Juhani Ahon tuotanto -teoksessa on Ahon omaa tuotantoa lueteltuna 86 nimikettä, suomennoksia 42 ja toimitettuja teoksia 21. Muuta tuotantoa -nimisessä alaluvussa on Lastuja, lehtiartikkeleita, kirjeitä valtiopäiviltä ja ulkomailta sekä muita kirjoituksia 758 nimikettä! Ahon tekemiä arvosteluja on lisäksi vielä 68 kappaletta. 18:lle eri kielelle tehtyjä käännöksiä on lueteltuna 41 sivua ja elämäkertoja 10. Muita elämää käsitteleviä kirjoitelmia on lueteltuna 80 sivua sekä 38 sivua aikakaus- ja sanomalehtiarvosteluja.

Lastuja ja romaaneja

Aholan aikaisia oman kirjallisen tuotannon suurmuotoisia teoksia ovat historiallinen romaani Panu v. 1897 (näytelmänä 1903), aateromaani Kevät ja takatalvi v. 1906, näytelmä Tuomio v. 1907 sekä myöhäistuotannon ehdoton helmi, kolmiodraama Juha v. 1911, josta on tehty mm. oopperoita ja elokuvia. Lisäksi mainittakoon laajamittainen elämäkerta appiukko August Fredrik Soldanista v. 1901.  

Lastu oli Ahon nimitys lyhytproosalleen ja novelleilleen. Niitä julkaistiin useimmin sanomalehdissä, joko yksittäisinä, tai pidempinä jatkokertomuksina. Ne taitettiin usein sanomalehtisivujen kulmiin, josta ne saattoi kerätä irtolehtikirjaksi.  Aholan aikaiset Lastut ovat luettavissa lähinnä kokoelmassa Lastuja III – VII. Myös matkakertomuksia ilmestyi useampia Keski-Euroopan ja Italian matkoilta.

Suomennoksista mainittakoon monet J.L. Runebergin tekstit, suurtyö Sakari Topeliuksen Välskärin kertomusten käännöksen loppuunsaattaminen, Peukaloisen retket villihanhien kanssa 1906 sekä Victor Hugon Lucrezia Borgia 1907.  Tärkeä suomennostehtävä oli tietysti toimiminen Raamatun uuden käännöksen komiteassa vuodesta 1906.

Aho lehtimiehenä ja vaikuttajana

Aho oli mukana perustamassa nykyisen Helsingin Sanomien edeltäjää Päivälehteä, joka lakkautettiin Suomen venäläistämiskauden eli routavuosien aikana. Sanomalehtikirjoituksia syntyi viikoittain, useitakin. Niissä Aho otti kantaa yhteiskunnan ilmiöihin, usein rakentavasti mutta toisinaan radikaalisti, humoristisesti tai sarkastisen pisteliäästi.

Aho kuului radikaaleihin nuorsuomalaisiin, jotka ajoivat suomalaisuusaatetta voimakkaasti. Erityisesti Päivälehdessä ilmestyneet suomalaista kulttuuria ja itsenäisyyttä ajaneet artikkelit kiinnittivät venäläisviranomaisten huomiota ja monet tuon ajan suomalaisvaikuttajat ajettiin maanpakoon. Vuonna 1903 Juhani Ahokin lähti maanpakoon vapaaehtoisesti. Koko viisihenkinen perhe teki lähes vuoden mittaisen matkan Tyroliin ja Italiaan, jolta he saapuivat kotimaahan seuraavana vuonna 1904 samana kesäkuun päivänä, kun kenraalikuvernööri Bobrikoff murhattiin.

Aho kävi myös erittäin runsasta kirjeenvaihtoa aatetovereiden, kollegoiden, sukulaisten ja muiden läheisten kanssa. Niissäkin hän oli aikansa tärkeä vaikuttaja ja kommentaattori. Kaikkiaan säilyneitä kirjeitä on pari tuhatta, ja kirjeen saajia puolisentoista sataa. Niitä on myöhemmin julkaistu yhtenäisinä niteinä.

Kaikkein intiimeimmät kirjeet vaimo Vennyn kanssa käsittelivät mm. Juhanin, Vennyn ja Tillyn monimutkaista, ongelmallista ja kipeääkin kolmiosuhdetta. Nämä Venny hävitti vuonna 1931 syysmuutossa kesäpaikka Toskasta Helsinkiin, koska ei halunnut jälkimaailman niitä väärinkäyttävän. Samoin hän teki osalle Tillyn papereita ja kirjeitä pari vuotta myöhemmin.

Ehdolla Nobelin palkintoon

Vuonna 1906 Juhani Aholle myönnettiin valtion taiteilijaeläke, joka tuohon aikaan ei tarkoittanut niinkään työstä vetäytymistä vaan taloudellista riippumattomuutta ja suurempaa vapautta luomistyöhön, hieman nykyisen apurahajärjestelmän tapaista kuukausittaista ansiota valtion taholta.

Nobelin kirjallisuuspalkintoa alettiin jakaa v. 1901, ja Aho oli ehdolla jo seuraavana vuonna ja edelleen 1910–20. Ruotsissa häntä pidettiin kiistatta aikansa suurimpana suomalaisena kirjailijana. Ahon arvellaan olleen lähimpänä palkintoa 1918, mutta sotavuonna ei palkintoa jaettu lopulta lainkaan. Aho jakoi mielipiteet Ruotsin akatemiassakin voimakkaasti; osa ei ilmeisesti pitänyt häntä riittävän kansainvälisenä, toisaalta hän oli tyyliltään liian realistinen sopiakseen Alfred Nobelin ahtaahkoon vaatimukseen oman idealistisen suuntauksen tuottamisesta.

Enemmän kala- kuin kirjamies

Kaiken ammatillisen toimeliaisuuden ohessa Juhani Aho oli innokas kalastaja, jopa mainiten myöhemmällä iällään olevansakin enemmän kala- kuin kirjamies. Juhani kuivasi Tuusulanjärven kaloja pihalla niin usein, että Sibelius laittoi tyttärensä haistelemaan tuulensuuntaa ennen kuin lähti kävelylle Ainolastaan. Aho teki ensimmäisen kalastusretkensä Viitasaaren Huopanankoskelle kesällä 1905, jonka jälkeen vieraili siellä joka kesä.

Erityisesti perhokalastuksessa Aho oli suomalaisittain sanansaattaja. Hän opetteli englannin kieltäkin voidakseen paremmin perehtyä englantilaisiin urheilukalastus- ja perhonsidontaoppaisiin. Ahon aloitteesta vuonna 1919 perustettiin Suomen Urheilukalastajain Liitto. Omalla perusteellisella tavallaan Aho otti haltuun kalastuksen kaikki aspektit, loi Huopanalle suorastaan oman kalastusseurapiirinsä ja vietti siellä 50-vuotispäivänsäkin. Useat lastut kertovat kalastuksesta ja sen ihanuuksista. Kalastaessaan Aho tunsi irrottautuvansa maailman murheista. Aho ei ollut uskonnollinen ihminen, mutta haaveili taivaaseen pääsystä, jos vaan sielläkin saisi kalastaa lohta.